Hilpeänä ja hoikempana. Olen pyöritellyt tätä juhlimisasiaa viime päivät ja saanut luotua listan, millä saan elämääni juhlan tuntua ja keveyttä (niin fyysisesti kuin psyykkisestikin) ilman että toistan vanhoja käyttäytymismallejani, jotka ovat siivittäneet minut ylipainoiseen elämään.
Koronan jälkeen. Osa asioista ovat pannassa nyt korona-ajan vuoksi, mutta toisaalta tällaisten asioiden suunnittelu tuottaa juuri nyt myös suunnatonta mielihyvää. Sitten kun tämä kaikki on ohi, niin…
Juhlan tuntua. Osa listani asioista on suoranaista juhlaa, mutta suurin osa asioista ovat juttuja, millä voi kohottaa elämän – ja varsinkin arjen – uudelle tasolle suhteellisen pienellä vaivalla tai vain näkökulman muutoksella. Osa asioista on jo vahvastikin elämässäni – osa on vasta tuloillaan ja osa vaatii vielä panostamista.
Tässä siis listani:
- Suuteleminen
- Rakastelu
- Punaiset esineet ja asiat – ja niiden kuvaaminen
- Tälläytyminen arkeen (- ja juhlaan) – erityisesti kiharat, persoonalliset vaatteet, näyttävät korvikset ja punainen huulipuna
- Vaatekokonaisuuksien suunnittelu – ja niiden kuvaaminen
- Rakkaudella valmistettu ateria, joka on värikäs, terveellinen, monipuolinen ja kaunis
- Kaunis kattaus: astiat, pöytäliina ja kynttilät
- Terveellisten juomien juominen kauniista lasista/mukista – haluan tulevaisuudessa kotitekoista kombuchaa
- Upeiden kuvien katselu
- Hyvien elokuvien ja sarjojen katseleminen
- Hyien kirjojen lukeminen – ja niistä keskustelu
- Hyvien lehtien lukeminen – ja niistä keskustelu – erityisen ihania ovat hyvät ja syvät henkilöhaastattelut
- Hyvien blogien lukeminen – saa vinkata omat suosikkinsa!
- Omien ajatusten pukeminen sanoiksi – kirjoittaminen ja keskusteleminen
- Lehtileikkeiden kerääminen ja unelmakarttojen laatiminen
- Kollaasien tekeminen ja kuvaaminen
- Musiikin kuuntelu
- Tanssiminen
- Erilaisten (sisustus/puutarha/rakennus) projektien suunnittelu ja toteuttaminen
- Kävely kauniissa ympäristössä, luonnossa ja kaupunkimiljöössä
- Uiminen
- Joogaaminen
Sitten kun tämä eriskummallinen kevät on ohi – mukaan tulevat enenevässä määrin seuraavat asiat:
- Viihtyisissä ja kauniissa kahviloissa ja ravintoloissa käyminen
- Kauniissa ja persoonallisissa puutarhoissa vierailu
- Taiteilijakoti- ja kotimuseovierailut
- Galleriakäynnit
- Taidemuseovisiitit
- Sielukkaat keskustelut viihtyisissä ympäristöissä
- Konserteissa käyminen
- Teatterissa käyminen
Hullun hommaa. Yllä olevaa listaa tehdessäni en tiennyt olisiko minun pitänyt nauraa vai itkeä. Olen siis luopunut tällä hetkellä kahdesta asiasta: viinistä ja hiprakan tunteesta ja ISOSTA MÄÄRÄSTÄ hyvää ruokaa – mutta minulla on valtava määrä asioita, joista minun ei todellakaan tarvitse luopua, ja valtava määrä asioita joita voin lisätä elämääni, varsinkin kun koronan tuomat rajoitteet ovat poissa. Asioiden jäsentely antaa todellakin perspektiiviä. Ja sitä paitsi viinistäkään minun ei tarvitse luopua lopullisesti – ja todennäköisesti tulevaisuudessa voin joskus jopa vetää överit ruuankin kanssa. Sikäli mikäli siihen on joskus tarvetta. Täytyy sanoa että ihminen on kaikessa älykkyydessään poikkeuksellisen järjetön – tai ainakin minä olen ollut.
Onni on tässä. Mutta nyt ei ole aika soimata itseään vanhoista valinnoista ja tekemisistä, vaan toteuttaa tätä uutta elämää uudella otteella – ja nauttia sen suomista onnen hetkistä nyt ja tulevaisuudessa. Sillä kuten me kaikki hyvin tiedämme – menneisyyttä ei voi muuttaa.