Jos se ois helpoo, niin oisin tehnyt sen jo… Motivaatio on äärimmäisen kiinnostava aihe, mitä joudun pohdiskelemaan omassa opettajan ammatissani todella paljon, mutta paljon olen asiaa pyöritellyt myös henkilökohtaisessa elämässäni. Miten monta kertaa olen itkenyt, raivonnut ja tyynen rauhallisesti suhtautunut siihen tosiasiaan, että tahtoa on, samoin tietoa, keinoja tiedossa, mutta motivaatio on vain loppunut? Joskus se on tapahtunut heti alkuunsa ja joskus olen jaksanut puskea useammankin kuukaudenkin läpi. Mutta aina jossain vaiheessa draivi on loppunut – ja elämänmuutos on lopahtanut ja vanhat tavat ovat vallanneet elämän.
Itsekuri on petosta. Monissa elämänmuutosta, laihduttamista ja ylipäätään muutosprosessia käsittelevissä kirjoissa puhutaan nykyisin siitä, miten itsekurilla ja pakottamalla muutoksen tekeminen ei yksinkertaisesti onnistu. Se on vaan liian raskasta. Voimat ehtyvät väkisinkin jossain vaiheessa, sitten alkaa lipsuminen, jonka jälkeen homma karkaa käsistä. Allekirjoitan tämän näkemyksen täysin. Tämä on myös asia, jota pyörittelen päässäni koko ajan tällä hetkellä. Tätä kuvioita en pysty hoitamaan olemalla itselleni ankara ja lyömällä rajoja itselleni. Tämä homma hoidetaan muilla keinoilla.
Selitysten mestari ja tekosyiden keksijä. Olen nyt selvinnyt muutosprosessiin lähtemisestä – eli aloittaminen on jo yksi kompastuskivi. Tähän vaiheeseen tyssäsi kuvioni kymmeniä kertoja. ”Mañana!” Edesmennyt isäni sanoi leikillään että nimekseni olisikin pitänyt antaa Mañana, joka on espanjaa ja tarkoittaa huomenna. Kun minulta pyydettin teininä ja nuorena aikuisena palveluksia tai osallistumista kotitöihin, niin sanoin aina ensimmäiseksi että teen sen huomenna. Aina oli joku hyvä kirja kesken, tv-sarja alkamassa tai treffit kaverin kanssa sovittuna. Tämä homma on toistunut usein elämänmuutoksen aloittamisen kanssa. Aina on ollut jokin hyvä tekosyy: stressi, juhlat, yleinen vitutus, liikaa muuta ajateltavaa ja niin edelleen. Olen ollut myös mestari keksimään kaikkea muuta tekemistä esim. opiskelua, matkustamista, harrastamista ja sisustusprojekteja. Mutta tällä kertaa aloittaminen siis onnistui. Marraskuun alussa se alkoi. Elämänmuutos.
Rehellisyys maan perii. Seuraava vaihe oli tehdä pieniä muutoksia ruokavaliossa, mutta ennen kaikkea prosessoida ja pyöritellä asiaa. Päätin olla täysin rehellinen itselleni – ja muille. Tällä kertaa en keksi tekosyitä, enkä sorru selittelyihin. Päätin ottaa vastuun prosessistani. Olen oman onneni seppä. Pohdiskelin tietysti myös mitä muutos tarkoittaa perheen, parisuhteen, työn ja kaiken muun kannalta? Mistä luovun – ja mitä tulen saamaan tilalle? Jouluna jätin alkoholin pois – tipaton vuosi sopi tähän kohtaan oikein hyvin. Ja se on ollutkin yllättävän helppoa. Tammikuussa tiukensin tahtia ja panostin hyviin hiilareihin ja ylipäätään terveelliseen ruokaan. Mutta toisaalta kävimme myös herkuttelemassa mieheni kanssa esim. blinejä – kun kerran vielä voin. Tammikuun lopussa alkoi painonhallintaryhmä ja erittäin niukkaenergiaisen dieetin aloitin 1. helmikuuta. Sillä setillä mentiin 10 viikkoa ja kirjoitinkin tuosta ajasta oman postauksensa.
Kohti uutta ruokavaliota. Nyt on menossa ns. siirtymävaihe. Syön päivittäin kaksi ateriakorvikepussia sekä kolme ateriaa. Satasairaalan ohjeistus on että tällä tavoin mennään viikko, mutta suunnittelen jatkavani tätä n. 1000 kalorin settiä kaksi viikkoa. Se nimittäin tuntuu nyt ihan hyvältä ja painokin tuntuu tippuvan. Katsotaan miten homma etenee… Olen päättänyt antaa itseni tehdä asioita siten, että ne tuntuvat hyviltä – minun mielestäni. Tällä hetkellä syöminen on ihanaa ja etsiskelen kaikkia mahtavia reseptejä, missä on paljon kasviksia, juureksia, yrttejä – värejä ja makuja. Teen kauppalistoja ja suunnittelen aterioita yhdessä muiden perheen jäsenten kanssa. Nautin ihan selvästi ruokamatkastani. Muu matkustaminen ei tietysti juuri nyt onnistuisikaan,
Niin – miksi nyt? Otsikkoni kysymys kuului miksi juuri nyt? Miksi muutos näyttää nyt onnistuvan? Se on tolkuttoman monen asian summa. Mutta keskeisimpiä syitä olivat reilu vuosi sitten kokemani lievä työuupumus, lähipiirin syvä huoli terveydestäni, työteveyslääkärin asiallinen ja kannustava asenne, terapia, viidenkymmenen ikävuoden lähestyminen, raadollinen rehellisyys itselleni, lukemattomat yritykset (olin oppinut asioita jokaisen yriyksen kautta), onnellinen, avoin ja kestävä parisuhde ja yksinkertaisesti se, että nyt minulla on aikaa – ja päätin myös käyttää tuon ajan elämänmuutoksen toteuttamiseen, enkä haalinut itselleni muuta projektia (vaikka mieli teki). En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta juuri nyt tuntuu ihan älyttömän hyvältä. Tunnen itseni rauhalliseksi ja vahvaksi. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Tähän oloon sopii erityisen hyvin mieheni inhoama trendisana: voimaantunut. Tunnen itseni voimaantuneeksi. Ja se tuntuu ihan älyttömän mageelta! Minulla on juuri sellainen fiilis kuin voittajalla on. Se kuulostaa ihan tolkuttoman naivilta ja kliseiseltä – mutta en anna sen häiritä. Tämä on melkein vastaava tunne kuin se kun 12 vuotta sitten tapasin mieheni ja rakastuin palavasti. Wuhuu!!!
marjaanami 