Prosessistani on nyt suurin piirtein 1/4 osa edetty. Moni asia on muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana. Kehoni on ollut muutoksen kourissa, mutta myös tavat – ja minuus. Olen hyvästellyt monta rutiinia ja tapaa, jotka olivat vuosikymmenten aikana kovettuneet minuun. Ne oli ensin möyhennettävä ajatuksen tasolla ja sitten eliminoitava muuttamalla omia toimintatapoja. Olen tullut myös siihen tulokseen, että minulla ei ollut enää mitään syytä pitää ylipainostani kiinni.
Seuraava askel on nyt selvillä. Aion pudottaa kesän aikana vielä muutaman kilon painoa, avovesiuida, joogata ja heilutella kahvakuulaa ja samalla odottaa kutsua kirurgin pakeille – ja leikkaukseen. Eilen sain nimittäin tietää, että olen jonossa lihavuusleikkaukseen. Vaikka olen aktiivisesti hakeutunut prosessiin, niin nyt kun asia on jo näinkin pitkällä, niin pienen myllerryksen tieto teki. En epäröi päätöstäni, mutta tietoisuus siitä että prosessi jatkuu – teki asiasta konkreettisemman. Minusta tulee vielä pienempi kuin nyt. Tutkimusten mukaan leikkauksen myötä paino tippuu noin 30-40 kg. Painoin ylioppilaskeväänäni 73 kiloa, joten jonnekin niihin lukemiin minun pitäisi päätyä.
Moni on kysynyt että miksi menen leikkaukseen kun painoni on pudonnut jo niin paljon. Syitä on monia. Tutkimusten mukaan lihavuusleikkaus on yksi parhaita keinoja saada paino pysymään poissa. Olen jojoillut elämässäni kymmenien kilojen välillä, kymmenien vuosien ajan ja se on epäterveellistä ja raskasta niin kehon kuin psyykkeenkin näkökulmasta. Kun lähdin tälle matkalle – lähtokohtani oli että tämä on viimeinen kerta tässä elämässä kun laihdutan. Leikkaus on yksi keino varmistua että näin todellakin on. Lihavuusleikkauksessa tapahtuu muutakin kuin että vatsalaukku ohitetaan tai kavennetaan. Tutkimusten mukaan nimittäin leikkaus muuttaa myös suolistoa – ja aivoja. Lihominen on tietenkin mahdollista jos päätyy leikkauksen jälkeen kaikesta huolimatta kiskomaan runsain mitoin alkoholia ja hyvin energiapitoisia ruokia. En näe sellaisen oleva vaihtoehto minun kohdallani. Mutta suhtaudun asiaan kuitenkin vakavasti. Leikkaus ei ole ratkaisu, jos ei pysty sitoutumaan lopulliseen muutokseen. Lisäksi siis haluan päästä painon suhteen tilanteeseen, missä kilot eivät estä minulta mitään. Tällä hetkellä minun on edelleen vaikea kuvitella tanssivani tuntitolkulla tai laskettelevani vaativissa rinteissä – pitkistä uintimatkoista tai vaelluksista puhumattakaan.
Onneksi tämä uuden minän ja uuden elämän rakentaminen ei ole tapahtunut yhdessä yössä, vaan olen saanut hiljalleen rakentaa uusia juttuja. Ja saan tehdä niin jatkossakin. Toiveeni on että pääsen leikkaukseen syksyllä, mutta tilanne selvinnee minulle lähikuukausien aikana. Tutkimusten mukaan painoa tippuu leikkauksen jälkeen parin vuoden ajan eli se tarkoittaisi sitä että paino olisi tasaantunut viisikymppisiini mennessä johonkin lukemaan. Siihen on kuitenkin niin tolkuttoman pitkä aika, että olen päättänyt keskittyä käsillä olevaan hetkeen ja nauttia prosessista ja minän muutoksesta. Ja tosiasiahan on se että ydinminä ja persoonani ei muutu mihinkään. Ja hyvä niin. Sillä tykkään itsestäni varsin paljon.
marjaanami 