Kategoria: Elämänmuutos

Pintaan nousevat pinnalliset asiat

julkaissut Marjaana, kategoriassa Elämänmuutos, Sisustaminen ja muut projektit, Tyyli ja ulkonäkö

Vaatteet kiehtovat. Tällä hetkellä minua kiinnostavat ulkoiset asiat enemmän kuin pitkiin aikoihin. Käyn läpi vaatevarastojani, kenkäarsenaaliani, katselen inspiroivia Insta-tilejä, missä keski-ikäiset naiset pukeutuvat persoonallisesti ja kauniisti. Kuvaan myös itseäni ja mietin erilaisia asukokonaisuuksia – ja unelmoin tietynlaisista vaatteista, joihin kroppani ei vielä taivu. Toisaalta riemuitsen niistä vaatteista, jotka yllättäen mahtuvatkin taas päälle. Olen painanut viitisen kiloa vähemmän kuin nyt avioeroni jälkeen 2002-2003 – jolloin ostin ihan hulluna vaatteita, kävin paljon ulkona ja vietin villiä sinkkuäitielämää. Minulla on siis monta vaatetta, joihin en vielä mahdu, mutta kohta sekin aika koittaa…

Unelmagarderobi. Olen kaivanut myös vanhoja lehtiä ja Pinterestin Unelmagarderobi-kuvasto kasvaa. Mieheni rakensi kengilleni mahtavan kenkätornin ja olen järjestellyt vaatteiden säilytyksen uuteen uskoon. Tein myös perusteellisen kenkäinventaarion, jonka jäljiltä minulle jäi 56 kenkäparia. Karsintaa tulee varmasti jossain vaiheessa lisää, mutta ensimmäisellä kierroksella kaatopaikalle ja kierrätykseen lähti 14 paria popoja. Kokeilen vaatteita peilin edessä ja keikistelen miehelleni.

Barbie-leikkejä. Tietenkin nämä ulkoiset asiat liittyvät kehoni muutokseen. Vaatteiden, kenkien, asusteiden ja kuvaamisen kautta prosessoin muutostani, mutta varmasti kysymys on myös eskapismista. Korona vaatii vastapainoa, jota saan ulkoisista asioista, mutta on tässä muutakin… Minä nimittäin rakastan kenkiä ja vaatteita. Miksi hitossa minulla muuten olisi 70 paria kenkiä? En ole tilannut yksiäkään pandemian aikana. Lapsena leikin kaikkein mieluiten Barbie-nukeilla – draamallisia leikkejä tietysti, mutta tykkäsin ihan hirveästi myös vain vaatettaa nukkejani. Äitini, joka on koulutukseltaan mallipukineompelija, teki nukeilleni myös jonkin verran vaatteita, mutta tietysti ostovaatteet olivat niitä hienoimpia. Silloin. Vanhempana House of Eliot eli Muotitalo oli suosikkisarjani ja olen katsonut sen ainakin kolmeen kertaan. En oikeastaan ole vuosikausiin päässyt nauttimaan täysin siemauksin rakkaudestani vaatteisiin, muotiin, ja tyyleihin. Kukaan ei tietenkään ole pakottanut minua tai estänyt minua – paitsi minä itse. Tällä hetkellä minun hivelee ajatus että voisin tulevaisuudessa pukeutua juuri siten kuin haluan! Ajatus on suorastaan huumaavaa. Ja se motivoi minua jatkamaan.

Miten sitten haluan pukeutua? Ensinnäkin haluan hyödyntää mahdollisiman paljon olemassaolevia vaatteitani – minulla ei ole tarvetta ostaa lisää vaatteita, mutta haluan muokata ja tehdä vaatteistani minulle sopivia niin koon, mallin kuin sielunkin puolesta. Haluan myös teettää itselleni joitakin vaatteita. Olenkin jo alustavasti puhunut ystävälleni Marjolle Boutique Minnestä, että kunhan tämä tilanne on ohi niin haluan itselleni Elämä voittaa -mekon! En vielä ihan tiedä millainen se tulee olemaan, mutta luotan Marjon ammattitaitoon ja näkemykseen. En halua mitään juhlamekkoa vaan arkikäyttöön sopivan mekon, joka kuvastaa minua. Yksi mikä on varmaa, niin väriskaalani tulee olemaan pitkälti sama kuin nytkin eli punainen, harmaa, musta ja valkoinen, mutta voi olla että sekaan kulkeutuu myös lisää pinkkiä, sinistä, luumua ja ehkä jopa vihreää ja sinapin keltaista. Tavoitteeni on luoda unelmagarderobi, joka kuvastaa minun persoonaani. Haluan että vaatteeni kuvastavat arvojani ja tuottavat minulle syvää iloa. Eettisyys ja ekologisuus ovat asia, jota pyrin ajattelemaan erityisesti tulevaisuuden vaate- ja kenkähankintoja tehdessäni. Asia ei ole kovin yksinkertainen ja hurskastelisin jos väittäisin että olisin miettinyt sen kaltaisia asioita hirveästi aikaisemmin, mutta onneksi maailma muuttuu myös tässäkin suhteessa. Tällä hetkellä on menossa Vaatevallankumous -kampanja, mikä on aivan loistava tapa herättää tiedostamaan omia kulutustottumuksiaan – ja koko vaateteollisuutta. Ainakin minä tarvitsen herättämistä ja inspiroivaa otetta monen haastavan asian kanssa. Toivon että tulevaisuuden vaatteeni ovat kauniita, eettisiä, laadukkaita – ja että niitä on hauska yhdistellä keskenään. Haluan jatkaa Barbie-leikkejäni itselläni ja nauttia siitä kaikesta täysin siemauksin. Sillä pinta ei ole vain pintaa vaan kuvajainen sisäisistä arvoista, asenteista, ajatuksista, prosessista, eletystä elämästä, unelmista… – minusta.

Alla koko tämänhetkinen kenkäarsenaalini kaikessa kauneudessaan – ja kaameudessaan.

Advertisement

Miksi juuri nyt?

julkaissut Marjaana, kategoriassa Elämänmuutos
Kirsikanpuun kukkia Roomassa keväällä 2016.

Jos se ois helpoo, niin oisin tehnyt sen jo… Motivaatio on äärimmäisen kiinnostava aihe, mitä joudun pohdiskelemaan omassa opettajan ammatissani todella paljon, mutta paljon olen asiaa pyöritellyt myös henkilökohtaisessa elämässäni. Miten monta kertaa olen itkenyt, raivonnut ja tyynen rauhallisesti suhtautunut siihen tosiasiaan, että tahtoa on, samoin tietoa, keinoja tiedossa, mutta motivaatio on vain loppunut? Joskus se on tapahtunut heti alkuunsa ja joskus olen jaksanut puskea useammankin kuukaudenkin läpi. Mutta aina jossain vaiheessa draivi on loppunut – ja elämänmuutos on lopahtanut ja vanhat tavat ovat vallanneet elämän.

Itsekuri on petosta. Monissa elämänmuutosta, laihduttamista ja ylipäätään muutosprosessia käsittelevissä kirjoissa puhutaan nykyisin siitä, miten itsekurilla ja pakottamalla muutoksen tekeminen ei yksinkertaisesti onnistu. Se on vaan liian raskasta. Voimat ehtyvät väkisinkin jossain vaiheessa, sitten alkaa lipsuminen, jonka jälkeen homma karkaa käsistä. Allekirjoitan tämän näkemyksen täysin. Tämä on myös asia, jota pyörittelen päässäni koko ajan tällä hetkellä. Tätä kuvioita en pysty hoitamaan olemalla itselleni ankara ja lyömällä rajoja itselleni. Tämä homma hoidetaan muilla keinoilla.

Selitysten mestari ja tekosyiden keksijä. Olen nyt selvinnyt muutosprosessiin lähtemisestä – eli aloittaminen on jo yksi kompastuskivi. Tähän vaiheeseen tyssäsi kuvioni kymmeniä kertoja. ”Mañana!” Edesmennyt isäni sanoi leikillään että nimekseni olisikin pitänyt antaa Mañana, joka on espanjaa ja tarkoittaa huomenna. Kun minulta pyydettin teininä ja nuorena aikuisena palveluksia tai osallistumista kotitöihin, niin sanoin aina ensimmäiseksi että teen sen huomenna. Aina oli joku hyvä kirja kesken, tv-sarja alkamassa tai treffit kaverin kanssa sovittuna. Tämä homma on toistunut usein elämänmuutoksen aloittamisen kanssa. Aina on ollut jokin hyvä tekosyy: stressi, juhlat, yleinen vitutus, liikaa muuta ajateltavaa ja niin edelleen. Olen ollut myös mestari keksimään kaikkea muuta tekemistä esim. opiskelua, matkustamista, harrastamista ja sisustusprojekteja. Mutta tällä kertaa aloittaminen siis onnistui. Marraskuun alussa se alkoi. Elämänmuutos.

Rehellisyys maan perii. Seuraava vaihe oli tehdä pieniä muutoksia ruokavaliossa, mutta ennen kaikkea prosessoida ja pyöritellä asiaa. Päätin olla täysin rehellinen itselleni – ja muille. Tällä kertaa en keksi tekosyitä, enkä sorru selittelyihin. Päätin ottaa vastuun prosessistani. Olen oman onneni seppä. Pohdiskelin tietysti myös mitä muutos tarkoittaa perheen, parisuhteen, työn ja kaiken muun kannalta? Mistä luovun – ja mitä tulen saamaan tilalle? Jouluna jätin alkoholin pois – tipaton vuosi sopi tähän kohtaan oikein hyvin. Ja se on ollutkin yllättävän helppoa. Tammikuussa tiukensin tahtia ja panostin hyviin hiilareihin ja ylipäätään terveelliseen ruokaan. Mutta toisaalta kävimme myös herkuttelemassa mieheni kanssa esim. blinejä – kun kerran vielä voin. Tammikuun lopussa alkoi painonhallintaryhmä ja erittäin niukkaenergiaisen dieetin aloitin 1. helmikuuta. Sillä setillä mentiin 10 viikkoa ja kirjoitinkin tuosta ajasta oman postauksensa.

Kohti uutta ruokavaliota. Nyt on menossa ns. siirtymävaihe. Syön päivittäin kaksi ateriakorvikepussia sekä kolme ateriaa. Satasairaalan ohjeistus on että tällä tavoin mennään viikko, mutta suunnittelen jatkavani tätä n. 1000 kalorin settiä kaksi viikkoa. Se nimittäin tuntuu nyt ihan hyvältä ja painokin tuntuu tippuvan. Katsotaan miten homma etenee… Olen päättänyt antaa itseni tehdä asioita siten, että ne tuntuvat hyviltä – minun mielestäni. Tällä hetkellä syöminen on ihanaa ja etsiskelen kaikkia mahtavia reseptejä, missä on paljon kasviksia, juureksia, yrttejä – värejä ja makuja. Teen kauppalistoja ja suunnittelen aterioita yhdessä muiden perheen jäsenten kanssa. Nautin ihan selvästi ruokamatkastani. Muu matkustaminen ei tietysti juuri nyt onnistuisikaan,

Niin – miksi nyt? Otsikkoni kysymys kuului miksi juuri nyt? Miksi muutos näyttää nyt onnistuvan? Se on tolkuttoman monen asian summa. Mutta keskeisimpiä syitä olivat reilu vuosi sitten kokemani lievä työuupumus, lähipiirin syvä huoli terveydestäni, työteveyslääkärin asiallinen ja kannustava asenne, terapia, viidenkymmenen ikävuoden lähestyminen, raadollinen rehellisyys itselleni, lukemattomat yritykset (olin oppinut asioita jokaisen yriyksen kautta), onnellinen, avoin ja kestävä parisuhde ja yksinkertaisesti se, että nyt minulla on aikaa – ja päätin myös käyttää tuon ajan elämänmuutoksen toteuttamiseen, enkä haalinut itselleni muuta projektia (vaikka mieli teki). En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta juuri nyt tuntuu ihan älyttömän hyvältä. Tunnen itseni rauhalliseksi ja vahvaksi. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Tähän oloon sopii erityisen hyvin mieheni inhoama trendisana: voimaantunut. Tunnen itseni voimaantuneeksi. Ja se tuntuu ihan älyttömän mageelta! Minulla on juuri sellainen fiilis kuin voittajalla on. Se kuulostaa ihan tolkuttoman naivilta ja kliseiseltä – mutta en anna sen häiritä. Tämä on melkein vastaava tunne kuin se kun 12 vuotta sitten tapasin mieheni ja rakastuin palavasti. Wuhuu!!!

Erittäin niukkaenergiainen dieetti

julkaissut Marjaana, kategoriassa Elämänmuutos

ENE-dieetillä kymmenen viikkoa. Erittäin niukkaenerginen ruokavalio eli Very Low Calorie Diet (VLCD) tai erittäin niukkaenergiainen ruokavalio (ENED) on ruokavalio, jonka aikana käytetyt ruokavalionkorvikkeet sisältävät vuorokautta kohti energiaa alle 800 kcal vuorokaudessa. Olen noudattanut ENE-ruokavaliota tulevana perjantaina kymmenen viikkoa. Tämä dieetti on ollut osa Satasairaalan painonhallintaryhmän sisältöä. Dieetin lisäksi ryhmän toimintaan ovat kuuluneet ennen koronaa viikottaiset asiantuntijoiden (ravitsemusterapeutti, psykologi, sairaanhoitaja) pitämät ryhmätapaamiset ja koronarajoitteiden jälkeen olemme saaneet erilaisia ohjeita sähköpostitse. Yritän tähän postaukseen koota kaiken mitä olen kokemuksen ja tiedonhankinnan kautta ENE-dieetistä oppinut. Pyrin laittamaan myös kiinnostavia linkkejä tekstin sekaan.

Ennen aloittamista. Ene-dieetti kuulosti etukäteen jokseenkin pelottavalta. Miten ihmeessä pystyisin oikeasti elämään niin pienellä kalorimäärällä? Epäilin omaa jaksamistani ja mieliteot, nälkä ja kiukun määrä mietityttivät. Varoittelin perhettäni mahdollisista räjähdyksistä ja yritin henkisesti valmistautua koitokseen. Motivaationi oli kohdillaan. Lähdin painonhallintaryhmään mukaan sillä ajatuksella, että nyt on viimeinen kerta kun laihdutan ja vien tämän homman maaliin tällä kertaa! Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö takaraivossa olisi nakuttaneet ne kymmenet ja taas kymmenet kerrat, jolloin olin epäonnistunut. Olin kuitenkin jo keventänyt ruokavaliotani hiilareita vähentämällä ja annoskokoja pienentämällä – ja herkut olivat olleet poissa tyystin tammikuun alusta lähtien eli painoa oli jo ehtinyt tippua muutaman kilon verran ennen kuin aloitin dieetin 1. päivä helmikuuta.

Alku aina hankalaa. Painonhallintaryhmän ravitsemusterapeutti sanoi ensimmäisellä tapaamiskerralle että ENED-vaihe on helppo. Otin sen silloin pienoisena vittuiluna, mutta päivien ja viikkojen kuluessa ymmärsin mitä hän tarkoitti. ENED toteutetaan VLCD-tuotteilla eli pussipöperöillä kuten niitä itse kutsuin. Jokaisessa pussissa on n. 120-160 kaloria ja niissä on kaikki tarvittavat hivenaineet, vitamiinit jne. En ole ravitsemusasiantuntija, mutta luotan asiantuntijoihin, että näin tosiaan on. Ene-dieetistä on kirjoittanut varsin ansiokkaan artikkelin Pentti Mustajärvi, joka on usein myös julkisuudessa kun tarvitaan asiantuntijalausuntoja lihavuudesta tai laihduttamisesta. Artikkeli on vuodelta 1993, joten esimerkiksi VLCD-tuotteiden määrä on huomattavasti laajempi kuin miltei 30 vuotta sitten mutta artikkelin tiedot ovat kuitenkin edelleen pitkälti paikkansapitäviä. Uusi juttu tämä ENE-dieetti siis ei ole. Päädyin rakentamaan dieettini siten, että ensimmäiset kahdeksan viikkoa söin pääsääntöisesti viisi pussia kotimaisen Leaderin ExpressDiet-tuotteita ja en lisännyt ruokavalioon sallittuja kasviksia. Lisäksi join päivittäisen kahvin kanssa 3 dl kaura/soija/kookoskahvimaitoa (tämä on vastoin sairaalan ohjeita). Valitsin tuotteet siten, että kalorimäärä jäi tuohon 800 kaloriin. Joka välissä lipitin vettä ja teejuomia ilman sokeria. Ensimmäiset kolme-neljä päivää olivat vaikeita. ”Ruoka”määrä tuntui olemattomalta. Minua itketti ja otti päähän. Väsyin alussa myös esimerkiksi uimalenkin jälkeen. Heräsin myös muutaman kerran tolkuttoman aikaisin, mutta jollakin tavoin olin kaikesta huolimatta melko rauhallinen ja luottavainen. Raivokohtauksia ei tullutkaan. Olin myös aivan varma että kehoni hyppäsi ketoosiin jo muutaman päivän kuluttua dieetin aloittamisesta, sillä kaikesta hetkittäisestä kurjuudesta huolimatta minun ei ollut nälkä.

Ketoosiin. Ketoosi on aineenvaihdunnan tila, jossa rasvahapoista muodostettujen ketoaineiden pitoisuus veressä on koholla. Ketoosi on siis seuraus tietynlaisista ruokavalioista, joista ENE on yksi. Jakob Valdman teksti aiheesta on varsin kiinnostava ja kattava. Minulla meni reilu pari viikkoa ennen kuin ketoaineet näkyivät kehossani. Ostin siis apteekista erityisiä testiliuskoja, joilla mitataan ketoaineet virtsasta. Mittailin ketoosin tilaa muutaman päivän ja sitten unohdin koko ketoosin.

Rytmi ja rutiinit. Pirtelöt ja pussiruuat seurasivat toisiaan. Jossain vaiheessa huomasin etten ajatellut koko syömistä oikeastaan ollenkaan. Korkeintaan silloin kun talossa leijailivat jumalaiset tuoksut, niin ruoka tunkeutui ajatuksiini. Silloinkin loppupäätelmäni oli että ”normaali” ruoka ei ole minua varten. Söin pussit 3-4 tunnin välein ja pimppasin varsinkin lämpimiä ateriakorvikkeita Tabascolla ja tuoreilla yrteillä. Pöperöt olivat enemmänkin kuin säännöllisesti nautittava lääke kuin ruoka. Tällä setillä menin kahdeksan viikkoa. Kahden kuukauden aikana panoni tippui n. 11,5 kiloa. Vatsan toiminnan takaamiseksi ostin apteekista Vi-Siblin-kuitulisää ja käytin sitä miltei alusta pitäen koko ajan. Muutaman kerran kymmenen viikon aikana vatsa jumitti ikävästi. Kerran iski kunnon päänsärky, mikä on minulle poikkeuksellista. Mutta mitään muita ikäviä fyysisiä oireita en kokenut koko 2,5 kuukauden aikana. Haasteet olivat mentaalipuolella, ja sielläkin hyvin hetkellisiä: lähinnä mielihaluja ja turhautumista.

Paino ei tipu tasaisesti, eikä kaikilta saman verran. Kymmenen viikon dieetin aikana painon luvataan tippuvan 15-25 kiloa. Minulta tippui kokonaisuudessaan noin 15 kiloa. Tämmöinen siis on minun kehoni. Pärjäisin pula-aikana varmaankin varsin hyvin, varsinkin jos olisin kerännyt aikaisemmin rasvaa kehooni. Toimintakykyni säilyy hienosti vähäisestä energiamäärästä huolimatta ja paino tippuu suhteellisen hitaasti – kuitenkin ihan normaalin rajoissa. Minulla oli yksi viikko kun paino ei tippunut grammaakaa (voitte kuvitella miten se söi naisen psyykettä), yhtenä viikkona tiputus oli 300 g ja yhtenä 500 g. Suurin viikkopudotus oli 2,6 kg ensimmäisen viikon vajaan kolmen kilon pudotuksen jälkeen. Olen liikkunut säännöllisesti koko ENE-jakson ajan, ensin uiden ja sitten sauvakävelyä ja joogaa 3-5 kertaa viikossa. Pikkasen on ollut nielemistä että kilot eivät kaikesta huolimatta sula kehostani mitenkään erityisen nopeasti ja helposti. Mutta ihan normaali tahtia kuitenkin. Voi olla että kahvimaitoni ja sen tuomat lisähiilarit hidastivat painonpudotusta hieman, mutta täytyy sanoa että ilman kahvia elämä olisi ollut aika tahmeaa…

Pieni muutos kahdeksan viikon jälkeen. Kun olin puputtanut pelkkiä pussiruokia kahdeksan viikon ajan otin mukaan settiin yhden aterian ja siirryin kokonaan Nutrilettin atriakorvikkeihin, joissa kussakin on 120 kcal. Ateria koostui kasviksista (400-500 g) ja lihasta/kalasta (n. 100 g). Olin jotenkin arvioinut itseni oikein. Nimittäin tämä ateria olisi voinut kuulua ruokavaliooni alusta pitäen sairaalan ohjeistuksen mukaan (jos olisin käyttänyt vähäkalorisempia ateriankorvikkeita), mutta ajattelin että minun on vaikeampi pitää kiinni sallituista määristä jos mukana on ns. normaaalia ruokaa. Ja näin kävikin. Kun aloin syödä aterioitani, niin mielitekojen määrä kasvoi välittömästi. Ollessamme pitkällä luontopolkuretkellä – haukkasin esim. mieheni ruisleivästä palasen. Tiedän että se tuntuu naurettavalta asialta, mutta tämän dieetin onnistuminen vaatii ohjeiden tarkkaa noudattamista. Onneksi mopo ei lähtenyt käsistä, mutta mielihaluja on kyllä ollut parin viimeisen viikon ajan enemmän kuin aikaisemmin.

Siirtymävaihe. Ylihuomenna alkaa viikon kestävä siirtymävaihe eli mukana ruokavaliossa on vielä VLCD-tuotteita, mutta myös normaalia ruokaa, yhteensä 1000 kalorin verran. Ohjeistukset siirtymävaiheista vaihtelevat jonkin verran, mutta Satasairaalan ohjeituksessa ateriankorvikkeet ovat mukana kuviossa vielä viikon verran. Elän siis jännittäviä aikoja.

Kenelle ENED sopii? Käypä hoito -ohjeistuksen mukaan ENE-dieettiä suositellaan vain jos painoindeksi on yli 30 eli ylimääräistä painoa pitää olla suhteellisen reilusti. Suositus on että dieetti kestäisi maksimissaan 16 viikkoa ja se kannattaa toteuttaa alan ammattilaisten seurannassa. Tutkimusten mukaan siitä ei kuitenkaan ole mitään vaaraa. Oma kokemukseni on, että dieetin negatiiviset vaikutukset ovat olemattomat. Sain suhteellisen nopeasti ison määrän painoa pois ja energiatasoni on ollut koko ajan hyvä. Ei tämä ihan helppoa ole ollut, mutta ei myöskään mahdotonta. Ja ajoittain suorastaan mutkatonta. Motivaation pitää olla kohdillaan ja ymmärrys siitä, että ruokatottumuksiaan pitää muuttaa lopullisesti. ENED toimii mielestäni alkusysäyksen antajana ja tavallaan pöydän putsaajana, mutta nyt edessäni vasta on todellinen haaste. Miten hemmetissä jatkan tästä eteenpäin niin, että painoni putoaa edelleen?

Kohotettua elämää

julkaissut Marjaana, kategoriassa Elämänmuutos, Ruoka ja viini

Hilpeänä ja hoikempana. Olen pyöritellyt tätä juhlimisasiaa viime päivät ja saanut luotua listan, millä saan elämääni juhlan tuntua ja keveyttä (niin fyysisesti kuin psyykkisestikin) ilman että toistan vanhoja käyttäytymismallejani, jotka ovat siivittäneet minut ylipainoiseen elämään.

Koronan jälkeen. Osa asioista ovat pannassa nyt korona-ajan vuoksi, mutta toisaalta tällaisten asioiden suunnittelu tuottaa juuri nyt myös suunnatonta mielihyvää. Sitten kun tämä kaikki on ohi, niin…

Juhlan tuntua. Osa listani asioista on suoranaista juhlaa, mutta suurin osa asioista ovat juttuja, millä voi kohottaa elämän – ja varsinkin arjen – uudelle tasolle suhteellisen pienellä vaivalla tai vain näkökulman muutoksella. Osa asioista on jo vahvastikin elämässäni – osa on vasta tuloillaan ja osa vaatii vielä panostamista.

Tässä siis listani:

  • Suuteleminen
  • Rakastelu
  • Punaiset esineet ja asiat – ja niiden kuvaaminen
  • Tälläytyminen arkeen (- ja juhlaan) – erityisesti kiharat, persoonalliset vaatteet, näyttävät korvikset ja punainen huulipuna
  • Vaatekokonaisuuksien suunnittelu – ja niiden kuvaaminen
  • Rakkaudella valmistettu ateria, joka on värikäs, terveellinen, monipuolinen ja kaunis
  • Kaunis kattaus: astiat, pöytäliina ja kynttilät
  • Terveellisten juomien juominen kauniista lasista/mukista – haluan tulevaisuudessa kotitekoista kombuchaa
  • Upeiden kuvien katselu
  • Hyvien elokuvien ja sarjojen katseleminen
  • Hyien kirjojen lukeminen – ja niistä keskustelu
  • Hyvien lehtien lukeminen – ja niistä keskustelu – erityisen ihania ovat hyvät ja syvät henkilöhaastattelut
  • Hyvien blogien lukeminen – saa vinkata omat suosikkinsa!
  • Omien ajatusten pukeminen sanoiksi – kirjoittaminen ja keskusteleminen
  • Lehtileikkeiden kerääminen ja unelmakarttojen laatiminen
  • Kollaasien tekeminen ja kuvaaminen
  • Musiikin kuuntelu
  • Tanssiminen
  • Erilaisten (sisustus/puutarha/rakennus) projektien suunnittelu ja toteuttaminen
  • Kävely kauniissa ympäristössä, luonnossa ja kaupunkimiljöössä
  • Uiminen
  • Joogaaminen

Sitten kun tämä eriskummallinen kevät on ohi – mukaan tulevat enenevässä määrin seuraavat asiat:

  • Viihtyisissä ja kauniissa kahviloissa ja ravintoloissa käyminen
  • Kauniissa ja persoonallisissa puutarhoissa vierailu
  • Taiteilijakoti- ja kotimuseovierailut
  • Galleriakäynnit
  • Taidemuseovisiitit
  • Sielukkaat keskustelut viihtyisissä ympäristöissä
  • Konserteissa käyminen
  • Teatterissa käyminen

Hullun hommaa. Yllä olevaa listaa tehdessäni en tiennyt olisiko minun pitänyt nauraa vai itkeä. Olen siis luopunut tällä hetkellä kahdesta asiasta: viinistä ja hiprakan tunteesta ja ISOSTA MÄÄRÄSTÄ hyvää ruokaa – mutta minulla on valtava määrä asioita, joista minun ei todellakaan tarvitse luopua, ja valtava määrä asioita joita voin lisätä elämääni, varsinkin kun koronan tuomat rajoitteet ovat poissa. Asioiden jäsentely antaa todellakin perspektiiviä. Ja sitä paitsi viinistäkään minun ei tarvitse luopua lopullisesti – ja todennäköisesti tulevaisuudessa voin joskus jopa vetää överit ruuankin kanssa. Sikäli mikäli siihen on joskus tarvetta. Täytyy sanoa että ihminen on kaikessa älykkyydessään poikkeuksellisen järjetön – tai ainakin minä olen ollut.

Onni on tässä. Mutta nyt ei ole aika soimata itseään vanhoista valinnoista ja tekemisistä, vaan toteuttaa tätä uutta elämää uudella otteella – ja nauttia sen suomista onnen hetkistä nyt ja tulevaisuudessa. Sillä kuten me kaikki hyvin tiedämme – menneisyyttä ei voi muuttaa.

Luopumisen tuskaa

julkaissut Marjaana, kategoriassa Elämänmuutos, Ruoka ja viini

Ilman muutosta ei muutu. Kun lähdin tähän viimeiseen taisteluuni, niin minulle oli alusta pitäen selvää että asioiden on muututtava, ja paljon – ja lopullisesti. Edessä oli siis Via Dolorosa. Kuin Ruisrockissa konsanaan. Mutta jossain lopussa häämöttäisi palkinto – parhaat festarit ikinä. Tajusin jotenkin hyvin syvästi, että minun pitää luopua monesta asiasta, tavasta, tottumuksesta ja mielihyvän tuottajasta, jotta voin muuttua. Laihtuminen on sinällään helppoa. Syöt vähemmän kuin kulutat. Piste. Mutta tuon simppelin setin taakse kätkeytyy kohdallani kokonainen elämäntapa. Mietin eilen mitkä ovat asioita, joista olen kokenut luopuvani prosessin aikana. Suurin osa tapahtui jo elämäntapamuutoksen myötä – ja lopuista on pitänyt korona huolen.

Malja elämälle. Rakastan yhdessä syömistä. Parhaisiin hetkiin elämässäni on kuulunut hyvä ruoka, juoma ja yhdessäolo perheen, suvun, ystävien tai kahden kesken mieheni kanssa. Mielestäni aina on syytä juhlaan. Ja juhlan tuntua pitää olla myös arkena – asioita jotka kohottavat hetkeksi kohti pilviä. Helppo konsti keikauttaa elämä kevyemmäksi on kattaa pöytä koreaksi, syödä jotain hyvää tai kilistellä muutama lasi kuohuvaa. Kaipaan jostain syystä juhlan tuntua elämääni tolkuttoman paljon. Minulla on ylikorostunut tarve juhlia. Olen yrittänyt pohtia mistä tämä johtuu ja todennäköisesti syyt juontavat lapsuudesta. Voi miten yllättävää! Olen kasvanut yrittäjäperheessä, missä työnteko määritti elämää. Kaikki pyöri kuljetusliikkeen ympärillä – ja molemmat vanhemmat ja myöhemmin myös kaksi isoveljeäni paiskivat ympäripyöreitä päiviä firman eteen. Arki oli työntekoa aamusta iltaan. Siltä minusta ainakin tuntui. Mutta kaiken tämän keskellä myös juhlittiin. Joulua erityisesti, mutta myös juhannusta, vappua, syntymäpäiviä jne. – Juhlia oli harvoin, mutta ne olivat ihania ja minä rakastin niitä – yli kaiken. Silloin keskiössä oli ihan joku muu kuin yritys – nimittäin yhdessäolo ja ruoka.

Juhlat on nyt juhlittu. Ehkä joku tiedostamaton osa minusta päätti lapsena että kun olen aikuinen, niin elämäni tulee olemaan yhtä juhlaa. Jotta voin muuttua, minun on pitänyt luopua juhlista ja juhlimisesta. Tai ainakin sellaisesta juhlimisesta, mihin olin itseni totuttanut. En koe että olisin luopunut oikeastaan muusta elämänmuutokseni myötä. Mutta. Itseasiassa olen luopunut koko entisestä elämäntavastani.

Mitä olen saanut tilalle? Elämääni on tullut rutiineja, jotka tekevät minulle hyvää. Menen nukkumaan ajoissa. Syön ravintoa säännöllisesti 3-4 tunnin välein ja harrastan liikuntaa säännöllisesti. Liikuntaa on myös aiempaa enemmän ja liikun monipuolisemmin. Saan myös raitista ilmaa enemmän. Kuntoni on selvästi kasvanut. Syömiseen ei liity tällä hetkellä syyllisyyttä. Muita tunteita kylläkin, kuten välillä vähän pelottaa, että homma karkaa käsistä ja välillä syöminen on… ihanaa. Koen kuitenkin tällä hetkellä että pääsääntöisesti ravitsen itseäni ja syön koska niin pitää tehdä. Tiedän että tämä ei ole lopullinen olotila ja monenlaisia mutkia on edessä, mutta juuri nyt tilanne on tämä. Minusta on tullut myös toimeliaampi. Teen suunnitelmia (niin kuin olen aina tehnyt), mutta nyt toteutan niitä pontevammin. Energia on lisääntynyt jonkin verran. En myöskään hengitä niin raskaasti kuin aikaisemmin. Olen malttavaisempi, rehellisempi ja jämäkämpi. Olen myös huomattavasti pienempi ja vaatteet näyttävät paremmilta päälläni. Kaventumista on tapahtunut siellä ja täällä. Aika paljon kaikenlaista positiivista.

Miten tästä eteenpäin? Muutos on vasta alussa ja edessä on vielä kaikenlaisia käänteitä, joista minulla ei ole mitään käsitystä. Sen kuitenkin tiedän että paluuta vanhaan ei ole. Minun pitää löytää uusia tapoja luoda kohottavia hetkiä arkeen ja juhlaan… vielä en tiedä miten sen teen, mutta entisaikojen bakkanaalit ovat mennyttä. Muutos on tässä ja nyt. Välillä ajatus tuntuu tuskalliselta, ja välillä ihmeellisen vapauttavalta.

Marjaana Mi

julkaissut Marjaana, kategoriassa Elämänmuutos, Marjaana Mi

Mistä tulee Mi? Mi on solmisaatiossa duuriasteikon kolmas sävel. Muistathan musikaalielokuvan The Sound of Musicin ja do, re, mi -rallatuksen? Wikipedian mukaan Mi on myös myös 1000-luvulla eläneen eksentrikon, taidemaalarin, runoilijan ja kalligrafin etunimi, Fu on hänen sukunimensä. Mi on tietysti myös runoudessa käytetty sananlyhennys mikä-sanasta. Ja on Millä muutamia muitakin merkityksiä, jotka eivät olleet mielestäni ollenkaan kiinnostavia. Koen soivani duurissa ihmisenä, vaikka muusikilllinen lahjakkuus on kiertänytkin minut kaukaa. Olen myös sielultani taiteilija. Haluan luoda asioita: kuvia, tekstejä, vaatteita, ruokaa, puutarhaa, sisustuksia jne. Näistä tarpeista syntyi myös tämä blogi.

Äidinkieli ja isän nimi. Ja tietenkin Mi on myös lyhennys sukunimestäni Mitikka. Mitikka on taas karjalainen hellyttely-muoto venäläisestä miehen nimestä ”Dimitri”. Isäni suku on Karjalasta Vahvialan pitäjästä ja onpa siellä ainakin aikanaan ollut myös Mitikka-niminen kylä. Olen siis pitänyt läpi vuosikymmenten ja avioliittojen isäni nimen. Joskus joku sanoi että äidinkieli ja isän nimi – niistä kannattaa pitää kiinni. Minä olen totellut.

Miksi blogi? Blogin taustalla on siis syvä tarve luoda asioita, mutta myös iso elämänmuutos, jota jo hieman viime postauksessa avasinkin. Viidenkympin rajapyykki lähenee kuukausi kuukaudelta ja päätin ottaa sen vastaan uudenlaisessa olomuodossa. Olen siis tavallaan luomassa myös itseäni uudelleen – ja se vasta onkin monimutkainen luova prosessi. Tämän blogin tarkoitus on siis dokumentoida muutostani, mutta myös jäsentää tätä ameebamaista liikehdintää, mitä tapahtuu sisälläni ja ympärilläni uuden minän äärellä.

Kuka on Marjaana Mi? Olen 48 vuotta vanha satakuntalainen nainen, jonka jalat ovat tukevasti alavien peltojen savimaassa, mutta pää pilvissä. Minulla on ihana aviomies, jonka kanssa kirjoitimme muutama vuosi sitten parisuhdeblogia nimeltä Flirttimaisteri ja trubaduuri. Minulla on myös neljä täysi-ikäistä poikaa, kaksi omaa ja kaksi bonusta, mutta heidät olen luvannut jättää rauhaan tämän projektin yhteydessä – mutta joiden merkitys elämässäni on valtava. Olen siviiliammatiltani äidinkielen opettaja amiksessa, mutta olen opiskellut myös valokuvaajaksi. Meillä on kolme kotia: iso kivitalo Satakunnassa, pikkuruinen mökki Luvian saaristossa ja kaupunkikoti mieheni töiden vuoksi Turussa. Tylsistyn helposti, olen perusluonteeltani kärsimätön hedonisti, jonka lasi ei ole puoliksi tyhjä – eikä täysi – se läikkyy yli. Inhoan lähtökohtaisesti rutiineja. Pitkäjänteisyys ei todellakaan ole ydinosaamisaluettani. Miten ihmessä näillä ominaisuuksilla varustettu nainen siis onnistuu laihduttamaan miltei 20 kiloa viidessä kuukaudessa? Siitä saatte lukea kohta lisää…

Kuva: Eeva Meusel

Voi vittu!

julkaissut Marjaana, kategoriassa Elämänmuutos

Jollain kaikki on aloitettava. Nyt on ihan pakko aloittaa tämä blogi kunnon voimasanalla, ja koska tuo yllä oleva kaamea fraasi pulpahtaa suustani kaikkein useimmin niin siinä se nyt on.

Muutoksen äärellä. Kun kävelin aika tarkkaan viisi kuukautta sitten Satasairaalan sisätautipoliklinikan ovesta sisään niin en kyllä mitenkään arvannut minkälainen loppusyksy ja kevät minulla olisi edessä. Tähän kuoroon voivat tietenkin liittyä lähes kaikki Telluksen asukkaat koronan vuoksi, mutta koska tämä blogini pyörii minun ympärilläni niin keskityn avaamaan minun myllerrystäni.

Lähete lihavuusleikkaukseen. Minut oli kutsuttu sairaalaan työterveyslääkäriltä saamani lihavuusleikkauslähetteen vuoksi. Olin keskustellut asiasta jo aikaisemmin keväällä työterveyslääkärin kanssa ja antanut itselleni aikaa kesän yli sulatella asiaa. Elokuussa työterveyslääkäri sitten kirjoitti lähetteen ja prosessi jatkui lääkärikäynnillä lokakuun lopussa. Tällöin painoin 129,5 kiloa ja olin jokseenkin epätoivoinen.

Lääkärin juttusilla. Lääkärin luona pohdin ääneen ruokapäiväkirjan kanssa syömis- ja juomistottumuksiani, kerroin lukemattomista yrityksistäni pudottaa painoa ja monista muistakin asioista. Lääkäri kirjoitti hoitosuunnitelmaani näin: ”Kerrottu lihavuuskirurgian hoitopolusta ja painonhallintaryhmästä ja annettu tästä esitteet. Itse jonkin verran jo hankkinut tietoa lihavuuskirurgiasta. Kenellekään lähituttavalle leikkausta ei ole tehty. Kokee, että on kyllästynyt nyt ylipainoon ja konservatiivisin keinoin itse ei ole pysyvää painonlaskua saavuttanut. Keskusteltu alkoholin käytöstä. Nyt alkoholin käyttö kuvautuu melko suurena ja nyt alkoholin käytön riskiraja jo ylittyy. Jotta leikkaukseen voitaisiin edetä, on alkoholin käyttö minimoitava, mielellään alkoholia ei tulisi lainkaan käyttää. Kehotettu tämän osalta tarvittaessa työterveyshuollon tai A-klinikan puoleen. Tällä hetkellä varsinaista alkoholiriippuvuutta ei tunnista, kokee kykenevänsä itsenäisesti alkoholin käyttöä vähentämään. Varataan nyt maaliskuulle käynti tänne lääkärin vastaanotolle. Arvioidaan tuolloin alkoholin käyttöä ja miten painonhallinta edennyt.”

Alkoholin suurkuluttaja? Onnekseni en ole mikään Oma kanta -palvelun aktiivikäyttäjä ja luin tämän suunnitelman vasta noin viikko sitten. Lääkäri ei todellakaan puhunut minulle A-klinikasta ja sanoin käyttäväni runsaimillaan viikon aikan 16 annosta viiniä – lähinnä tarkoitin siis lomaviikkoja. Mielestäni lääkäri oli tehnyt mielenkiintoisia päätelmiä. Mutta sellaista sattuu. Joka tapauksessa sain tuolloin lokakuun lopussa tiedon, että pääsen halutessani Satasairaalan painohallintaryhmään, joka alkaisi tammikuun lopussa – ja ymmärtääkseni lihavuusleikkaus olisi jossain vaiheessa mahdollinen.

Elämänmuutos käyntiin. Aloitin siis elämänmuutokseni tuolloin lokakuun lopussa. Marraskuun pimeys oli edessäni, mutta jollain tavoin näin valoa tunnelin päässä. Koin että jokin valtava painolasti katosi harteiltani kun sisäistin, että ylipainolleni on jotakin tehtävissä. Oikeasti.

Nopeat hiilarit pienemmälle ja annoskokoja maltillisemmiksi. Tein pieniä muutoksia ruokavaliooni aivan heti. Jätin höttöhiilarit pois ja pienensin annoskokoja – muuten pyrin syömään suhteellisen normaalisti. Olin jo tällöin harrastanut kuntouintia 1,5 vuoden ajan kaksi kertaa viikossa, joten luonnollisesti jatkoin tätä rutiinia. Näillä muutoksilla menin jouluun saakka. Painoa tippui kolmisen kiloa.

Alkoholi jäi pois. Loppusyksyn aikana tein myös päätöksen että jätän alkoholin pois elämästäni noin vuodeksi. Viimeisen viinilasillisen kumosin joulupäivänä (huom. tällöin en siis vielä tiennyt että lääkäri oli pohdintojeni perusteella luokitellut minut A-klinikkaa tarvitsevaksi riskikäyttäjäksi). Tein päätöksen siis sillä perusteella että koin että minun on tehtävä asioita toisin, jotta tällä kertaa elämänmuutokseni onnistuisi. Alkoholissa on kaloreita ja hiprakassa tulee helposti syötyä enemmän kuin muuten. Koin että viinin pois jättäminen tehostaisi onnistumistani. Sillä – voi vittu – tällä kertaa olin päättänyt todellakin onnistua!!!