Tyyli ja ulkonäkö – marjaanami

Kuukauden saldo. Tänään tulee kuluneeksi kuukausi siitä kun minulle tehtiin mahalaukun pienennysleikkaus eli ns. sleeve-laihdutusleikkaus. Painoa minulta on tippunut neljän viikon aikana kuusi kiloa ja olen ihan älyttömän tyytyväinen niin tulokseen kuin omaan vointiinikin.

Sairausloma riitti toipumiseen. Sain kolmen ja puolen viikon sairausloman, jonka aikana toivuin täysin. Maanantaina aloitin työt ja tuntui hyvältä aloittaa arki uusine rutiineineen. Opetteluahan tämä vielä on, muttu tuntuu, että sain syömiseen liittyvät kuviot aika hyvin kasaan jo sairausloman aikana. Alussa väsymys hieman vaivasi, mutta ensimmäisen kerran olin kävelylenkillä leikkauksesta seuraavana päivänä ja kahden viikon jälkeen uin jo tuttuun tapaan kilometrin matkan. Laihdutusleikkaus tehdään tähystysleikkauksena ja viiden pienen haavan hakaset poistettiin kahdeksan päivän kuluttua leikkauksesta. Haavat paranivat todella hyvin – ja niistä on jäljellä hyvin pienet jäljet.

Syöminen leikkauksen jälkeen. Ensimmäisen viikon aikana leikkauksen jälkeen söin tai pikemminkin ehkä join kasvissosekeittoa, jota oli tukevoitettu sulatejuustolla, piimää, jukurttia, luumu- ja muita hedelmäsoseita, luulientä ja kaupan valmiita proteiinijuomia ja -rahkoja. Toisella viikolla menuhun tulivat lisäksi kanamuna, kala, äyriäiset, kasvissurvokset ja muut pehmeät ruuat. Kun kolme viikkoa oli kulunut söin ensimmäisen kerran näkkileipää hyvin pureskeltuna ja kokeilin myös ulkona syömistä. Muutaman kerran olen syönyt liian nopeasti tai nielaissut liian ison palan, jonka seurauksena ruoka on tullut ruokatorvesta ylös. Varsinaisesti en ole oksentanut eli vatsahapot eivät ole lähtenyt liikkeelle, vaan osa ruuasta on noussut ylös. Tätä on edeltänyt ensin ikävä tunne ruokatorvessa. Olo on sen verran ikävä, että pyrin keskittymään syödessäni olennaiseen ja komennan itseäni: maistele ruokaa, pureskele hyvin, syö hitaasti – ja ennen kaikkea nauti!

Laihduttamisesta laihtumiseen. Koen saavuttaneeni nyt tilanteen, missä en enää laihduta, vaan laihdun uuden syömiskäyttäytymiseni ansiosta. Laihdutusleikkaus on pakottanut minut muuttamaan syömiskäyttäytymiseni radikaalisti, mutta se on ollut yllättävän helppoa, sillä nälän tunne on kadonnut miltei kokonaan ja mahalaukkuni tilavuus on niin pieni, että sinne mahtuu noin kolmannes aikaisempien aterioiden koosta. Kalorimäärä on aika helppo pitää pienenä näiden tosiasioiden kanssa. Haastetta sen sijaan tuottaa riittävän proteiinimäärän syöminen ja veden juominen. Proteiinia pitää saada noin 60-80 g ja vettä pitäisi juoda noin 1,5 litraa päivässä. Yritän löytää itsestäni vesitissuttelijan, mikä vielä hakee muotoaan… Proteiinin saamisen helpottamiseksi yritän juoda piimää ja syödä proteiinipitoisia ruokia unohtamatta kuitenkaan kuituja ja hyviä hiilihydraatteja.

Entä herkuttelu ja alkoholi? Olenko siis jättänyt herkut kokonaan? Isänpäivänä söin pienen nokareen marenkikakkua ja ystäväni kanssa kahvitellessa nautiskelin pienen pallon jäätelöä. Makeaa ei kauheasti edes tee mieli, mutta olen päättänyt että minkään ruoka-aineen suhteen en ryhdy totaalikieltäytyjäksi ellei siltä jostain syystä tunnu. Tällä hetkellä erilaiset makeutusaineet tökkivät pahemman kerran eli en pysty juuri nyt syömään mitään missä on esimerkiksi aspartaamia tai muita vastaavia makeutusaineita. Viiniä olen juonut leikkauksen jälkeen muutaman lasin varovasti kuten ohjeissa on kehoitettu. En ole siis luopunut myöskään alkoholista.

Summa summarum. Kaikki on sujunut mielestäni ihan älyttömän hyvin – ja nyt kun olen taas töissä ja voin syödä periaatteessa kaikkea, niin alkaa tuntua siltä että minun uusi normaalini on nyt tässä. Ja se tuntuu oikein hyvältä. Vielä en tiedä mihin lukemiin painoni tippuu, sillä sen näyttää aika, mutta tavallaan koen että olen jo nyt tehnyt ihan valtavan elämänmuutoksen ja jos ja kun painoni laskee vielä vaikka noin 10-15 kiloa ja saan pidettyä pudotetut kilot pois niin olen onnistunut elämänmuutoksessani ihan täydellisesti!

Vaatteet kiehtovat. Tällä hetkellä minua kiinnostavat ulkoiset asiat enemmän kuin pitkiin aikoihin. Käyn läpi vaatevarastojani, kenkäarsenaaliani, katselen inspiroivia Insta-tilejä, missä keski-ikäiset naiset pukeutuvat persoonallisesti ja kauniisti. Kuvaan myös itseäni ja mietin erilaisia asukokonaisuuksia – ja unelmoin tietynlaisista vaatteista, joihin kroppani ei vielä taivu. Toisaalta riemuitsen niistä vaatteista, jotka yllättäen mahtuvatkin taas päälle. Olen painanut viitisen kiloa vähemmän kuin nyt avioeroni jälkeen 2002-2003 – jolloin ostin ihan hulluna vaatteita, kävin paljon ulkona ja vietin villiä sinkkuäitielämää. Minulla on siis monta vaatetta, joihin en vielä mahdu, mutta kohta sekin aika koittaa…

Unelmagarderobi. Olen kaivanut myös vanhoja lehtiä ja Pinterestin Unelmagarderobi-kuvasto kasvaa. Mieheni rakensi kengilleni mahtavan kenkätornin ja olen järjestellyt vaatteiden säilytyksen uuteen uskoon. Tein myös perusteellisen kenkäinventaarion, jonka jäljiltä minulle jäi 56 kenkäparia. Karsintaa tulee varmasti jossain vaiheessa lisää, mutta ensimmäisellä kierroksella kaatopaikalle ja kierrätykseen lähti 14 paria popoja. Kokeilen vaatteita peilin edessä ja keikistelen miehelleni.

Barbie-leikkejä. Tietenkin nämä ulkoiset asiat liittyvät kehoni muutokseen. Vaatteiden, kenkien, asusteiden ja kuvaamisen kautta prosessoin muutostani, mutta varmasti kysymys on myös eskapismista. Korona vaatii vastapainoa, jota saan ulkoisista asioista, mutta on tässä muutakin… Minä nimittäin rakastan kenkiä ja vaatteita. Miksi hitossa minulla muuten olisi 70 paria kenkiä? En ole tilannut yksiäkään pandemian aikana. Lapsena leikin kaikkein mieluiten Barbie-nukeilla – draamallisia leikkejä tietysti, mutta tykkäsin ihan hirveästi myös vain vaatettaa nukkejani. Äitini, joka on koulutukseltaan mallipukineompelija, teki nukeilleni myös jonkin verran vaatteita, mutta tietysti ostovaatteet olivat niitä hienoimpia. Silloin. Vanhempana House of Eliot eli Muotitalo oli suosikkisarjani ja olen katsonut sen ainakin kolmeen kertaan. En oikeastaan ole vuosikausiin päässyt nauttimaan täysin siemauksin rakkaudestani vaatteisiin, muotiin, ja tyyleihin. Kukaan ei tietenkään ole pakottanut minua tai estänyt minua – paitsi minä itse. Tällä hetkellä minun hivelee ajatus että voisin tulevaisuudessa pukeutua juuri siten kuin haluan! Ajatus on suorastaan huumaavaa. Ja se motivoi minua jatkamaan.

Miten sitten haluan pukeutua? Ensinnäkin haluan hyödyntää mahdollisiman paljon olemassaolevia vaatteitani – minulla ei ole tarvetta ostaa lisää vaatteita, mutta haluan muokata ja tehdä vaatteistani minulle sopivia niin koon, mallin kuin sielunkin puolesta. Haluan myös teettää itselleni joitakin vaatteita. Olenkin jo alustavasti puhunut ystävälleni Marjolle Boutique Minnestä, että kunhan tämä tilanne on ohi niin haluan itselleni Elämä voittaa -mekon! En vielä ihan tiedä millainen se tulee olemaan, mutta luotan Marjon ammattitaitoon ja näkemykseen. En halua mitään juhlamekkoa vaan arkikäyttöön sopivan mekon, joka kuvastaa minua. Yksi mikä on varmaa, niin väriskaalani tulee olemaan pitkälti sama kuin nytkin eli punainen, harmaa, musta ja valkoinen, mutta voi olla että sekaan kulkeutuu myös lisää pinkkiä, sinistä, luumua ja ehkä jopa vihreää ja sinapin keltaista. Tavoitteeni on luoda unelmagarderobi, joka kuvastaa minun persoonaani. Haluan että vaatteeni kuvastavat arvojani ja tuottavat minulle syvää iloa. Eettisyys ja ekologisuus ovat asia, jota pyrin ajattelemaan erityisesti tulevaisuuden vaate- ja kenkähankintoja tehdessäni. Asia ei ole kovin yksinkertainen ja hurskastelisin jos väittäisin että olisin miettinyt sen kaltaisia asioita hirveästi aikaisemmin, mutta onneksi maailma muuttuu myös tässäkin suhteessa. Tällä hetkellä on menossa Vaatevallankumous -kampanja, mikä on aivan loistava tapa herättää tiedostamaan omia kulutustottumuksiaan – ja koko vaateteollisuutta. Ainakin minä tarvitsen herättämistä ja inspiroivaa otetta monen haastavan asian kanssa. Toivon että tulevaisuuden vaatteeni ovat kauniita, eettisiä, laadukkaita – ja että niitä on hauska yhdistellä keskenään. Haluan jatkaa Barbie-leikkejäni itselläni ja nauttia siitä kaikesta täysin siemauksin. Sillä pinta ei ole vain pintaa vaan kuvajainen sisäisistä arvoista, asenteista, ajatuksista, prosessista, eletystä elämästä, unelmista… – minusta.

Alla koko tämänhetkinen kenkäarsenaalini kaikessa kauneudessaan – ja kaameudessaan.