Kohotettua elämää

Hilpeänä ja hoikempana. Olen pyöritellyt tätä juhlimisasiaa viime päivät ja saanut luotua listan, millä saan elämääni juhlan tuntua ja keveyttä (niin fyysisesti kuin psyykkisestikin) ilman että toistan vanhoja käyttäytymismallejani, jotka ovat siivittäneet minut ylipainoiseen elämään.

Koronan jälkeen. Osa asioista ovat pannassa nyt korona-ajan vuoksi, mutta toisaalta tällaisten asioiden suunnittelu tuottaa juuri nyt myös suunnatonta mielihyvää. Sitten kun tämä kaikki on ohi, niin…

Juhlan tuntua. Osa listani asioista on suoranaista juhlaa, mutta suurin osa asioista ovat juttuja, millä voi kohottaa elämän – ja varsinkin arjen – uudelle tasolle suhteellisen pienellä vaivalla tai vain näkökulman muutoksella. Osa asioista on jo vahvastikin elämässäni – osa on vasta tuloillaan ja osa vaatii vielä panostamista.

Tässä siis listani:

  • Suuteleminen
  • Rakastelu
  • Punaiset esineet ja asiat – ja niiden kuvaaminen
  • Tälläytyminen arkeen (- ja juhlaan) – erityisesti kiharat, persoonalliset vaatteet, näyttävät korvikset ja punainen huulipuna
  • Vaatekokonaisuuksien suunnittelu – ja niiden kuvaaminen
  • Rakkaudella valmistettu ateria, joka on värikäs, terveellinen, monipuolinen ja kaunis
  • Kaunis kattaus: astiat, pöytäliina ja kynttilät
  • Terveellisten juomien juominen kauniista lasista/mukista – haluan tulevaisuudessa kotitekoista kombuchaa
  • Upeiden kuvien katselu
  • Hyvien elokuvien ja sarjojen katseleminen
  • Hyien kirjojen lukeminen – ja niistä keskustelu
  • Hyvien lehtien lukeminen – ja niistä keskustelu – erityisen ihania ovat hyvät ja syvät henkilöhaastattelut
  • Hyvien blogien lukeminen – saa vinkata omat suosikkinsa!
  • Omien ajatusten pukeminen sanoiksi – kirjoittaminen ja keskusteleminen
  • Lehtileikkeiden kerääminen ja unelmakarttojen laatiminen
  • Kollaasien tekeminen ja kuvaaminen
  • Musiikin kuuntelu
  • Tanssiminen
  • Erilaisten (sisustus/puutarha/rakennus) projektien suunnittelu ja toteuttaminen
  • Kävely kauniissa ympäristössä, luonnossa ja kaupunkimiljöössä
  • Uiminen
  • Joogaaminen

Sitten kun tämä eriskummallinen kevät on ohi – mukaan tulevat enenevässä määrin seuraavat asiat:

  • Viihtyisissä ja kauniissa kahviloissa ja ravintoloissa käyminen
  • Kauniissa ja persoonallisissa puutarhoissa vierailu
  • Taiteilijakoti- ja kotimuseovierailut
  • Galleriakäynnit
  • Taidemuseovisiitit
  • Sielukkaat keskustelut viihtyisissä ympäristöissä
  • Konserteissa käyminen
  • Teatterissa käyminen

Hullun hommaa. Yllä olevaa listaa tehdessäni en tiennyt olisiko minun pitänyt nauraa vai itkeä. Olen siis luopunut tällä hetkellä kahdesta asiasta: viinistä ja hiprakan tunteesta ja ISOSTA MÄÄRÄSTÄ hyvää ruokaa – mutta minulla on valtava määrä asioita, joista minun ei todellakaan tarvitse luopua, ja valtava määrä asioita joita voin lisätä elämääni, varsinkin kun koronan tuomat rajoitteet ovat poissa. Asioiden jäsentely antaa todellakin perspektiiviä. Ja sitä paitsi viinistäkään minun ei tarvitse luopua lopullisesti – ja todennäköisesti tulevaisuudessa voin joskus jopa vetää överit ruuankin kanssa. Sikäli mikäli siihen on joskus tarvetta. Täytyy sanoa että ihminen on kaikessa älykkyydessään poikkeuksellisen järjetön – tai ainakin minä olen ollut.

Onni on tässä. Mutta nyt ei ole aika soimata itseään vanhoista valinnoista ja tekemisistä, vaan toteuttaa tätä uutta elämää uudella otteella – ja nauttia sen suomista onnen hetkistä nyt ja tulevaisuudessa. Sillä kuten me kaikki hyvin tiedämme – menneisyyttä ei voi muuttaa.

Luopumisen tuskaa

Ilman muutosta ei muutu. Kun lähdin tähän viimeiseen taisteluuni, niin minulle oli alusta pitäen selvää että asioiden on muututtava, ja paljon – ja lopullisesti. Edessä oli siis Via Dolorosa. Kuin Ruisrockissa konsanaan. Mutta jossain lopussa häämöttäisi palkinto – parhaat festarit ikinä. Tajusin jotenkin hyvin syvästi, että minun pitää luopua monesta asiasta, tavasta, tottumuksesta ja mielihyvän tuottajasta, jotta voin muuttua. Laihtuminen on sinällään helppoa. Syöt vähemmän kuin kulutat. Piste. Mutta tuon simppelin setin taakse kätkeytyy kohdallani kokonainen elämäntapa. Mietin eilen mitkä ovat asioita, joista olen kokenut luopuvani prosessin aikana. Suurin osa tapahtui jo elämäntapamuutoksen myötä – ja lopuista on pitänyt korona huolen.

Malja elämälle. Rakastan yhdessä syömistä. Parhaisiin hetkiin elämässäni on kuulunut hyvä ruoka, juoma ja yhdessäolo perheen, suvun, ystävien tai kahden kesken mieheni kanssa. Mielestäni aina on syytä juhlaan. Ja juhlan tuntua pitää olla myös arkena – asioita jotka kohottavat hetkeksi kohti pilviä. Helppo konsti keikauttaa elämä kevyemmäksi on kattaa pöytä koreaksi, syödä jotain hyvää tai kilistellä muutama lasi kuohuvaa. Kaipaan jostain syystä juhlan tuntua elämääni tolkuttoman paljon. Minulla on ylikorostunut tarve juhlia. Olen yrittänyt pohtia mistä tämä johtuu ja todennäköisesti syyt juontavat lapsuudesta. Voi miten yllättävää! Olen kasvanut yrittäjäperheessä, missä työnteko määritti elämää. Kaikki pyöri kuljetusliikkeen ympärillä – ja molemmat vanhemmat ja myöhemmin myös kaksi isoveljeäni paiskivat ympäripyöreitä päiviä firman eteen. Arki oli työntekoa aamusta iltaan. Siltä minusta ainakin tuntui. Mutta kaiken tämän keskellä myös juhlittiin. Joulua erityisesti, mutta myös juhannusta, vappua, syntymäpäiviä jne. – Juhlia oli harvoin, mutta ne olivat ihania ja minä rakastin niitä – yli kaiken. Silloin keskiössä oli ihan joku muu kuin yritys – nimittäin yhdessäolo ja ruoka.

Juhlat on nyt juhlittu. Ehkä joku tiedostamaton osa minusta päätti lapsena että kun olen aikuinen, niin elämäni tulee olemaan yhtä juhlaa. Jotta voin muuttua, minun on pitänyt luopua juhlista ja juhlimisesta. Tai ainakin sellaisesta juhlimisesta, mihin olin itseni totuttanut. En koe että olisin luopunut oikeastaan muusta elämänmuutokseni myötä. Mutta. Itseasiassa olen luopunut koko entisestä elämäntavastani.

Mitä olen saanut tilalle? Elämääni on tullut rutiineja, jotka tekevät minulle hyvää. Menen nukkumaan ajoissa. Syön ravintoa säännöllisesti 3-4 tunnin välein ja harrastan liikuntaa säännöllisesti. Liikuntaa on myös aiempaa enemmän ja liikun monipuolisemmin. Saan myös raitista ilmaa enemmän. Kuntoni on selvästi kasvanut. Syömiseen ei liity tällä hetkellä syyllisyyttä. Muita tunteita kylläkin, kuten välillä vähän pelottaa, että homma karkaa käsistä ja välillä syöminen on… ihanaa. Koen kuitenkin tällä hetkellä että pääsääntöisesti ravitsen itseäni ja syön koska niin pitää tehdä. Tiedän että tämä ei ole lopullinen olotila ja monenlaisia mutkia on edessä, mutta juuri nyt tilanne on tämä. Minusta on tullut myös toimeliaampi. Teen suunnitelmia (niin kuin olen aina tehnyt), mutta nyt toteutan niitä pontevammin. Energia on lisääntynyt jonkin verran. En myöskään hengitä niin raskaasti kuin aikaisemmin. Olen malttavaisempi, rehellisempi ja jämäkämpi. Olen myös huomattavasti pienempi ja vaatteet näyttävät paremmilta päälläni. Kaventumista on tapahtunut siellä ja täällä. Aika paljon kaikenlaista positiivista.

Miten tästä eteenpäin? Muutos on vasta alussa ja edessä on vielä kaikenlaisia käänteitä, joista minulla ei ole mitään käsitystä. Sen kuitenkin tiedän että paluuta vanhaan ei ole. Minun pitää löytää uusia tapoja luoda kohottavia hetkiä arkeen ja juhlaan… vielä en tiedä miten sen teen, mutta entisaikojen bakkanaalit ovat mennyttä. Muutos on tässä ja nyt. Välillä ajatus tuntuu tuskalliselta, ja välillä ihmeellisen vapauttavalta.

Marjaana Mi

Mistä tulee Mi? Mi on solmisaatiossa duuriasteikon kolmas sävel. Muistathan musikaalielokuvan The Sound of Musicin ja do, re, mi -rallatuksen? Wikipedian mukaan Mi on myös myös 1000-luvulla eläneen eksentrikon, taidemaalarin, runoilijan ja kalligrafin etunimi, Fu on hänen sukunimensä. Mi on tietysti myös runoudessa käytetty sananlyhennys mikä-sanasta. Ja on Millä muutamia muitakin merkityksiä, jotka eivät olleet mielestäni ollenkaan kiinnostavia. Koen soivani duurissa ihmisenä, vaikka muusikilllinen lahjakkuus on kiertänytkin minut kaukaa. Olen myös sielultani taiteilija. Haluan luoda asioita: kuvia, tekstejä, vaatteita, ruokaa, puutarhaa, sisustuksia jne. Näistä tarpeista syntyi myös tämä blogi.

Äidinkieli ja isän nimi. Ja tietenkin Mi on myös lyhennys sukunimestäni Mitikka. Mitikka on taas karjalainen hellyttely-muoto venäläisestä miehen nimestä ”Dimitri”. Isäni suku on Karjalasta Vahvialan pitäjästä ja onpa siellä ainakin aikanaan ollut myös Mitikka-niminen kylä. Olen siis pitänyt läpi vuosikymmenten ja avioliittojen isäni nimen. Joskus joku sanoi että äidinkieli ja isän nimi – niistä kannattaa pitää kiinni. Minä olen totellut.

Miksi blogi? Blogin taustalla on siis syvä tarve luoda asioita, mutta myös iso elämänmuutos, jota jo hieman viime postauksessa avasinkin. Viidenkympin rajapyykki lähenee kuukausi kuukaudelta ja päätin ottaa sen vastaan uudenlaisessa olomuodossa. Olen siis tavallaan luomassa myös itseäni uudelleen – ja se vasta onkin monimutkainen luova prosessi. Tämän blogin tarkoitus on siis dokumentoida muutostani, mutta myös jäsentää tätä ameebamaista liikehdintää, mitä tapahtuu sisälläni ja ympärilläni uuden minän äärellä.

Kuka on Marjaana Mi? Olen 48 vuotta vanha satakuntalainen nainen, jonka jalat ovat tukevasti alavien peltojen savimaassa, mutta pää pilvissä. Minulla on ihana aviomies, jonka kanssa kirjoitimme muutama vuosi sitten parisuhdeblogia nimeltä Flirttimaisteri ja trubaduuri. Minulla on myös neljä täysi-ikäistä poikaa, kaksi omaa ja kaksi bonusta, mutta heidät olen luvannut jättää rauhaan tämän projektin yhteydessä – mutta joiden merkitys elämässäni on valtava. Olen siviiliammatiltani äidinkielen opettaja amiksessa, mutta olen opiskellut myös valokuvaajaksi. Meillä on kolme kotia: iso kivitalo Satakunnassa, pikkuruinen mökki Luvian saaristossa ja kaupunkikoti mieheni töiden vuoksi Turussa. Tylsistyn helposti, olen perusluonteeltani kärsimätön hedonisti, jonka lasi ei ole puoliksi tyhjä – eikä täysi – se läikkyy yli. Inhoan lähtökohtaisesti rutiineja. Pitkäjänteisyys ei todellakaan ole ydinosaamisaluettani. Miten ihmessä näillä ominaisuuksilla varustettu nainen siis onnistuu laihduttamaan miltei 20 kiloa viidessä kuukaudessa? Siitä saatte lukea kohta lisää…

Kuva: Eeva Meusel

Voi vittu!

Jollain kaikki on aloitettava. Nyt on ihan pakko aloittaa tämä blogi kunnon voimasanalla, ja koska tuo yllä oleva kaamea fraasi pulpahtaa suustani kaikkein useimmin niin siinä se nyt on.

Muutoksen äärellä. Kun kävelin aika tarkkaan viisi kuukautta sitten Satasairaalan sisätautipoliklinikan ovesta sisään niin en kyllä mitenkään arvannut minkälainen loppusyksy ja kevät minulla olisi edessä. Tähän kuoroon voivat tietenkin liittyä lähes kaikki Telluksen asukkaat koronan vuoksi, mutta koska tämä blogini pyörii minun ympärilläni niin keskityn avaamaan minun myllerrystäni.

Lähete lihavuusleikkaukseen. Minut oli kutsuttu sairaalaan työterveyslääkäriltä saamani lihavuusleikkauslähetteen vuoksi. Olin keskustellut asiasta jo aikaisemmin keväällä työterveyslääkärin kanssa ja antanut itselleni aikaa kesän yli sulatella asiaa. Elokuussa työterveyslääkäri sitten kirjoitti lähetteen ja prosessi jatkui lääkärikäynnillä lokakuun lopussa. Tällöin painoin 129,5 kiloa ja olin jokseenkin epätoivoinen.

Lääkärin juttusilla. Lääkärin luona pohdin ääneen ruokapäiväkirjan kanssa syömis- ja juomistottumuksiani, kerroin lukemattomista yrityksistäni pudottaa painoa ja monista muistakin asioista. Lääkäri kirjoitti hoitosuunnitelmaani näin: ”Kerrottu lihavuuskirurgian hoitopolusta ja painonhallintaryhmästä ja annettu tästä esitteet. Itse jonkin verran jo hankkinut tietoa lihavuuskirurgiasta. Kenellekään lähituttavalle leikkausta ei ole tehty. Kokee, että on kyllästynyt nyt ylipainoon ja konservatiivisin keinoin itse ei ole pysyvää painonlaskua saavuttanut. Keskusteltu alkoholin käytöstä. Nyt alkoholin käyttö kuvautuu melko suurena ja nyt alkoholin käytön riskiraja jo ylittyy. Jotta leikkaukseen voitaisiin edetä, on alkoholin käyttö minimoitava, mielellään alkoholia ei tulisi lainkaan käyttää. Kehotettu tämän osalta tarvittaessa työterveyshuollon tai A-klinikan puoleen. Tällä hetkellä varsinaista alkoholiriippuvuutta ei tunnista, kokee kykenevänsä itsenäisesti alkoholin käyttöä vähentämään. Varataan nyt maaliskuulle käynti tänne lääkärin vastaanotolle. Arvioidaan tuolloin alkoholin käyttöä ja miten painonhallinta edennyt.”

Alkoholin suurkuluttaja? Onnekseni en ole mikään Oma kanta -palvelun aktiivikäyttäjä ja luin tämän suunnitelman vasta noin viikko sitten. Lääkäri ei todellakaan puhunut minulle A-klinikasta ja sanoin käyttäväni runsaimillaan viikon aikan 16 annosta viiniä – lähinnä tarkoitin siis lomaviikkoja. Mielestäni lääkäri oli tehnyt mielenkiintoisia päätelmiä. Mutta sellaista sattuu. Joka tapauksessa sain tuolloin lokakuun lopussa tiedon, että pääsen halutessani Satasairaalan painohallintaryhmään, joka alkaisi tammikuun lopussa – ja ymmärtääkseni lihavuusleikkaus olisi jossain vaiheessa mahdollinen.

Elämänmuutos käyntiin. Aloitin siis elämänmuutokseni tuolloin lokakuun lopussa. Marraskuun pimeys oli edessäni, mutta jollain tavoin näin valoa tunnelin päässä. Koin että jokin valtava painolasti katosi harteiltani kun sisäistin, että ylipainolleni on jotakin tehtävissä. Oikeasti.

Nopeat hiilarit pienemmälle ja annoskokoja maltillisemmiksi. Tein pieniä muutoksia ruokavaliooni aivan heti. Jätin höttöhiilarit pois ja pienensin annoskokoja – muuten pyrin syömään suhteellisen normaalisti. Olin jo tällöin harrastanut kuntouintia 1,5 vuoden ajan kaksi kertaa viikossa, joten luonnollisesti jatkoin tätä rutiinia. Näillä muutoksilla menin jouluun saakka. Painoa tippui kolmisen kiloa.

Alkoholi jäi pois. Loppusyksyn aikana tein myös päätöksen että jätän alkoholin pois elämästäni noin vuodeksi. Viimeisen viinilasillisen kumosin joulupäivänä (huom. tällöin en siis vielä tiennyt että lääkäri oli pohdintojeni perusteella luokitellut minut A-klinikkaa tarvitsevaksi riskikäyttäjäksi). Tein päätöksen siis sillä perusteella että koin että minun on tehtävä asioita toisin, jotta tällä kertaa elämänmuutokseni onnistuisi. Alkoholissa on kaloreita ja hiprakassa tulee helposti syötyä enemmän kuin muuten. Koin että viinin pois jättäminen tehostaisi onnistumistani. Sillä – voi vittu – tällä kertaa olin päättänyt todellakin onnistua!!!