Marjaana Mi

Mistä tulee Mi? Mi on solmisaatiossa duuriasteikon kolmas sävel. Muistathan musikaalielokuvan The Sound of Musicin ja do, re, mi -rallatuksen? Wikipedian mukaan Mi on myös myös 1000-luvulla eläneen eksentrikon, taidemaalarin, runoilijan ja kalligrafin etunimi, Fu on hänen sukunimensä. Mi on tietysti myös runoudessa käytetty sananlyhennys mikä-sanasta. Ja on Millä muutamia muitakin merkityksiä, jotka eivät olleet mielestäni ollenkaan kiinnostavia. Koen soivani duurissa ihmisenä, vaikka muusikilllinen lahjakkuus on kiertänytkin minut kaukaa. Olen myös sielultani taiteilija. Haluan luoda asioita: kuvia, tekstejä, vaatteita, ruokaa, puutarhaa, sisustuksia jne. Näistä tarpeista syntyi myös tämä blogi.

Äidinkieli ja isän nimi. Ja tietenkin Mi on myös lyhennys sukunimestäni Mitikka. Mitikka on taas karjalainen hellyttely-muoto venäläisestä miehen nimestä ”Dimitri”. Isäni suku on Karjalasta Vahvialan pitäjästä ja onpa siellä ainakin aikanaan ollut myös Mitikka-niminen kylä. Olen siis pitänyt läpi vuosikymmenten ja avioliittojen isäni nimen. Joskus joku sanoi että äidinkieli ja isän nimi – niistä kannattaa pitää kiinni. Minä olen totellut.

Miksi blogi? Blogin taustalla on siis syvä tarve luoda asioita, mutta myös iso elämänmuutos, jota jo hieman viime postauksessa avasinkin. Viidenkympin rajapyykki lähenee kuukausi kuukaudelta ja päätin ottaa sen vastaan uudenlaisessa olomuodossa. Olen siis tavallaan luomassa myös itseäni uudelleen – ja se vasta onkin monimutkainen luova prosessi. Tämän blogin tarkoitus on siis dokumentoida muutostani, mutta myös jäsentää tätä ameebamaista liikehdintää, mitä tapahtuu sisälläni ja ympärilläni uuden minän äärellä.

Kuka on Marjaana Mi? Olen 48 vuotta vanha satakuntalainen nainen, jonka jalat ovat tukevasti alavien peltojen savimaassa, mutta pää pilvissä. Minulla on ihana aviomies, jonka kanssa kirjoitimme muutama vuosi sitten parisuhdeblogia nimeltä Flirttimaisteri ja trubaduuri. Minulla on myös neljä täysi-ikäistä poikaa, kaksi omaa ja kaksi bonusta, mutta heidät olen luvannut jättää rauhaan tämän projektin yhteydessä – mutta joiden merkitys elämässäni on valtava. Olen siviiliammatiltani äidinkielen opettaja amiksessa, mutta olen opiskellut myös valokuvaajaksi. Meillä on kolme kotia: iso kivitalo Satakunnassa, pikkuruinen mökki Luvian saaristossa ja kaupunkikoti mieheni töiden vuoksi Turussa. Tylsistyn helposti, olen perusluonteeltani kärsimätön hedonisti, jonka lasi ei ole puoliksi tyhjä – eikä täysi – se läikkyy yli. Inhoan lähtökohtaisesti rutiineja. Pitkäjänteisyys ei todellakaan ole ydinosaamisaluettani. Miten ihmessä näillä ominaisuuksilla varustettu nainen siis onnistuu laihduttamaan miltei 20 kiloa viidessä kuukaudessa? Siitä saatte lukea kohta lisää…

Kuva: Eeva Meusel
Advertisement

Voi vittu!

Jollain kaikki on aloitettava. Nyt on ihan pakko aloittaa tämä blogi kunnon voimasanalla, ja koska tuo yllä oleva kaamea fraasi pulpahtaa suustani kaikkein useimmin niin siinä se nyt on.

Muutoksen äärellä. Kun kävelin aika tarkkaan viisi kuukautta sitten Satasairaalan sisätautipoliklinikan ovesta sisään niin en kyllä mitenkään arvannut minkälainen loppusyksy ja kevät minulla olisi edessä. Tähän kuoroon voivat tietenkin liittyä lähes kaikki Telluksen asukkaat koronan vuoksi, mutta koska tämä blogini pyörii minun ympärilläni niin keskityn avaamaan minun myllerrystäni.

Lähete lihavuusleikkaukseen. Minut oli kutsuttu sairaalaan työterveyslääkäriltä saamani lihavuusleikkauslähetteen vuoksi. Olin keskustellut asiasta jo aikaisemmin keväällä työterveyslääkärin kanssa ja antanut itselleni aikaa kesän yli sulatella asiaa. Elokuussa työterveyslääkäri sitten kirjoitti lähetteen ja prosessi jatkui lääkärikäynnillä lokakuun lopussa. Tällöin painoin 129,5 kiloa ja olin jokseenkin epätoivoinen.

Lääkärin juttusilla. Lääkärin luona pohdin ääneen ruokapäiväkirjan kanssa syömis- ja juomistottumuksiani, kerroin lukemattomista yrityksistäni pudottaa painoa ja monista muistakin asioista. Lääkäri kirjoitti hoitosuunnitelmaani näin: ”Kerrottu lihavuuskirurgian hoitopolusta ja painonhallintaryhmästä ja annettu tästä esitteet. Itse jonkin verran jo hankkinut tietoa lihavuuskirurgiasta. Kenellekään lähituttavalle leikkausta ei ole tehty. Kokee, että on kyllästynyt nyt ylipainoon ja konservatiivisin keinoin itse ei ole pysyvää painonlaskua saavuttanut. Keskusteltu alkoholin käytöstä. Nyt alkoholin käyttö kuvautuu melko suurena ja nyt alkoholin käytön riskiraja jo ylittyy. Jotta leikkaukseen voitaisiin edetä, on alkoholin käyttö minimoitava, mielellään alkoholia ei tulisi lainkaan käyttää. Kehotettu tämän osalta tarvittaessa työterveyshuollon tai A-klinikan puoleen. Tällä hetkellä varsinaista alkoholiriippuvuutta ei tunnista, kokee kykenevänsä itsenäisesti alkoholin käyttöä vähentämään. Varataan nyt maaliskuulle käynti tänne lääkärin vastaanotolle. Arvioidaan tuolloin alkoholin käyttöä ja miten painonhallinta edennyt.”

Alkoholin suurkuluttaja? Onnekseni en ole mikään Oma kanta -palvelun aktiivikäyttäjä ja luin tämän suunnitelman vasta noin viikko sitten. Lääkäri ei todellakaan puhunut minulle A-klinikasta ja sanoin käyttäväni runsaimillaan viikon aikan 16 annosta viiniä – lähinnä tarkoitin siis lomaviikkoja. Mielestäni lääkäri oli tehnyt mielenkiintoisia päätelmiä. Mutta sellaista sattuu. Joka tapauksessa sain tuolloin lokakuun lopussa tiedon, että pääsen halutessani Satasairaalan painohallintaryhmään, joka alkaisi tammikuun lopussa – ja ymmärtääkseni lihavuusleikkaus olisi jossain vaiheessa mahdollinen.

Elämänmuutos käyntiin. Aloitin siis elämänmuutokseni tuolloin lokakuun lopussa. Marraskuun pimeys oli edessäni, mutta jollain tavoin näin valoa tunnelin päässä. Koin että jokin valtava painolasti katosi harteiltani kun sisäistin, että ylipainolleni on jotakin tehtävissä. Oikeasti.

Nopeat hiilarit pienemmälle ja annoskokoja maltillisemmiksi. Tein pieniä muutoksia ruokavaliooni aivan heti. Jätin höttöhiilarit pois ja pienensin annoskokoja – muuten pyrin syömään suhteellisen normaalisti. Olin jo tällöin harrastanut kuntouintia 1,5 vuoden ajan kaksi kertaa viikossa, joten luonnollisesti jatkoin tätä rutiinia. Näillä muutoksilla menin jouluun saakka. Painoa tippui kolmisen kiloa.

Alkoholi jäi pois. Loppusyksyn aikana tein myös päätöksen että jätän alkoholin pois elämästäni noin vuodeksi. Viimeisen viinilasillisen kumosin joulupäivänä (huom. tällöin en siis vielä tiennyt että lääkäri oli pohdintojeni perusteella luokitellut minut A-klinikkaa tarvitsevaksi riskikäyttäjäksi). Tein päätöksen siis sillä perusteella että koin että minun on tehtävä asioita toisin, jotta tällä kertaa elämänmuutokseni onnistuisi. Alkoholissa on kaloreita ja hiprakassa tulee helposti syötyä enemmän kuin muuten. Koin että viinin pois jättäminen tehostaisi onnistumistani. Sillä – voi vittu – tällä kertaa olin päättänyt todellakin onnistua!!!